Tässä "Helsingin matkassa" menikin sitten oletettua kauemmin. Tai kirjoittamisväli oli pidempi, mitä itse odotin. Helsinkiin lähdin suunnitelmien mukaan maanantaina 2. heinäkuuta ja kotiin tulin samaisen viikon torstaina.

Junaan päästessä olo oli edelleen hieman epävarma. Haluan aina tarkistaa tuollaiset asiat monesti. "Olenko nyt varmasti oikeassa junassa? Istunko oikeassa vaunussa ja oikealla paikalla?" Siltä se kuitenkin vaikutti, ei kysellyt konnari ihme kysymyksiä tai mitään. Serkku juuri selitti vähän ennen matkaa, että kannattaa varautua passilla/muulla henkkarilla jos meinaa juniori lipulla matkustaa. Hänen viereisensä henkilö oli edellisellä matkalla joutunut hänkilöllisyyttään varmistamaan. En minä kyllä joutunut. En toisaalta odottanutkaan, tosiasiassa kukaan vaan ei usko ikinä, että olen edes sen ikäinen mitä olen. Tai ehkä pikku hiljaa. Joskus. Harvoin.

Matka meni kuitenkin mukavasti. Kuuntelin koko ajan My Chemin Black Paradea enkä oikeastaan muuta tehnytkään. Jossain vaiheessa kuuntelin muiden kanssa matkustajien juttuja, jotka alkumatkalla lähinnä käsittivät VR:n nuorten työntekijöiden asiansa osaamattomuuden. Tuollainen asenne on minusta naurettavaa, mutta koska se kaikista muistakin on, en edes yritä alkaa paasaamaan siitä. Kävin myös juttelemassa pari penkkiä takanani istuvan tyypin kanssa, joka myös oli samaiselle keikalle menossa.

Perille päästyäni näytin varmasti siltä, että en ole Helsingistä. Aluksi en tiennyt mihin suuntaan junalaituria lähteä kävelemään, joten päätin seurata muita junasta poistuvia ja kohta näinkin kaverini siellä. Lähdettiin heti metrolle päin ja melkeinpä juostiin. Helsingissä oli kummaa, kun kaikkien piti seistä liukuportaissa samalla sivulla. Kaupungissa, josta minä olen on aivan sama missä päin seisoo, kenelläkään ei ole niin kiire.
Olin ensimmäistä kertaa metrossa! Hahaa. Oikeasti. Ensimmäistä kertaa metrossa. Oli outoa, enkä suostuisi vieläkään yksin lähtemään metrolla seikkailemaan.

Mutta elämä Helsingissä on elämä Helsingissä, ja ketään ei kiinnosta. hahaa. Eikä kiinnosta nämä muutkaan jutut, mutta hypitään nyt vähän yli, kun on pari viikkoa asiaa kirittävänä. Käytiin katsomassa kaverin kaverilla Paholainen pukeutuu Pradaan, ja tästä elokuvasta odotin jotenkin enemmän. Oli hypetys sen kohdalla käynyt ehkä kohtuuttoman suureksi. Oli joitain hyviä juttuja, mutta ei se nyt mikään maailmaa mullistava ollut.

Tiistai. Päivällä lähdettiin keskustaan. Käytiin heti katsomassa jäähallin jonoja, ja siellähän niitä oli. Ihmisiä. Paljon ihmisiä. Ja suurin osa näyttikin siltä, että ovat tulleet katsomaan mcr:ää. Tuli minulle juuri sellainen olo, että olen hieman väärässä paikassa, mutta en antanut sen häiritä.
Minulla kun oli paikka lippu ja ei muutenkaan huvittanut jäädä sinne paahteeseen lähdettiin takaisin keskustaan, kierrettiin kauppoja ja syötiin jäätelöä. Takaisin mentiin viiden aikoihin, ovet avattiin seitsemän aikaan.

Kaksikymmentäyli kuusi joku nerokas ihminen huutaa jotain lähellä ovea ja kaikki tietysti pakkautuvat ja odottavat pääsevänsä sisälle. Ei tietenkään mitään, vaan odotellaan siinä paikallaan ne neljäkymmentä minuuttia. Jotkut hylkäsivät sateenvarjot ja lähemmäs kaikki tavaransa lähtiessään paikaltaan. Kuulin, että joku oli ollut jonottamassa viikon ennen keikkaa. Tiedä nyt onko tuo omistautumista vai jotain muuta. Itse en olisi lähtenyt kuitenkaan niin kauaksi aikaa odottelemaan.
Järkkärit huutelivat siellä porukalle, että parempi viedä laukkuja narikkaan tai tulee hitaampi jonotus muille. Avainnauhat, sateenvarjot ja muut välineet, joilla voisi vahingoittaa muita, käskettiin jättämään. Joku järkkäri jopa käski viemään pitkällä hihnalla olevia laukkuja säilytykseen. Tosiaankin voi vain miettiä mitä juuri tämän bändin faneista ajatellaan.

Seitsemältä ovet sitten avattiin. Ryntäsin heti ostamaan paitoja, paikkalippu kun oli, niin ei tarvinnut huolehtia. Jonossa oli tuntemattomia tyyppejä, joille paitojen myyjä sanoi jotain ja nämä alkoivat kiljumaan kovemmin kuin voi kuvitella. Kysyin, että mitä ihmettä heille on tapahtunut, ja nämä osoittavat seinällä olevia paitoja ja sanovat myyjän sanoneen, että Billy Talent saapuu lämppäämään. Mitäs muuta siinä sitten voi kuin itse kiljua mukana. Oli sen verran iso juttu. Varisnkin, kun juuri ehti valittaa, että seuraavan päivän Tavastia keikka on K-18. Ostin siinä paidan ja hupparin, huppari tyttöjen mallia, koska poikien hupparit näyttää todella, todella kummallisilta minun päälläni. Suuremmat mallit olisivat kyllä olleet nätimpiä.

Menin paikalleni, missään ei istunut ketään, ei lähi maillakaan. Happiness alkoi soittaa ennen kuin puoliakaan salista oli täynnä. Olisin ainakin minä pärjänny paremmin ilman Happinessia. Sitten, kun Billy Talent saapui.. Katsomot olivat jo hieman täydempiä, hieman yli puolet istuma paikoista ja kentälläkin mukavasti porukkaa. Minä tietysti hyppään heti pystyyn, kun ensimmäinen rumpujen pärähdys kuuluu ja kaikki lähellä olevat (samalle riville oli jo tullut mcr faneja) alkoivat katsomaan minua "Mitä ihmettä tuo meinaa?" Sinne asti kun oli tultu, niin mitäs muuta, kuin hypin ja huusin koko keikan ajan. Mahtavaa menoa. Vierellä olevat oikeasti katsoivat, että mitä ihmettä teen. Mutta ei minua haitannut. Siinäpä  katsoivat, ei uudestaan nähdä kuitenkaan ja jos nähdään, niin ei ainakaan tunneta. hahaa. Jossain välissä taaemmassa rivissä alkoi porukka hieman innostua, mutta ei nyt kovin suuresti.

Sitten koitti se suuri ja odotettu mcr. Lavaa ei oltu saatu kunnolla pimennettyä, joten bändin hiippaillessa paikalle koko homma näytti hieman koomiselta. Kentästä oli vasta noin yksi kolmasosa täynnä ihmisiä, muuten kenttä oli tyhjillään. Luultavasti turvallisuus syistä, sillä kentälle ei enää myyty lippuja. Ihmiset olivat kyllä sen verran pakkautuneet lavan eteen, etten ihmettelekään. Alkoi katsomokin hieman elää "This is how I disappearen" tahtiin. Itse hypin ja huusin aivan koko keikan ajan. Jos Billy Talent oli mahtava, tämä oli vielä jotain parempaa. Uskomatonta. En edes ollut osannut odottaa keikasta niin paljon mitä se lopulta antoi. Vieressä olleet pienet ihmiset seisoivat ainoastaan sinkku kappalaiden aikaan ja heidän vanhempiensa puolesta harmitti, että tuon takia he olivat menettäneet monta kymmentä euroa. Edessä istui taas jotain järjettömiä tyyppejä, joille järkkäreiden oli koko ajan muistutettava kamerakiellosta. Miten joku voi jaksaa tulla keikalle vain ärsyttääkseen järkkäreitä?

Setti oli mahtava. Kuuma tuli ja jano ja itku meinasi tulla, kun kaikki oli ohi. Koko bändi oli uskomaton. Oltiin hetki jäähallin pihassa ja sitten lähdettiin takaisin kaverin luo. Ei siis jääty odottelemaan Frankkia tai muita, hieman se jäi harmittamaan, mutta keikka oli kuitenkin niin hyvä, ettei sitä liikaa voi jäädä tuollaista juttua miettimään.

Seuraavana päivänä fiilisteltiin, käytiin shoppailemassa (pari paitaa, huivi, ruokaa, jäätelöä) ja kuunneltiin musiikkia. Ja vielä fiilisteltiin. Torstaina sitten koitti minulla kunnon masispäivä ja nyyhkin koko juna matkan jo mennyttä keikkaa. Porukat juna-asemalla kysyivät ensiksi, onko kaikki ihan ok? Paremmin. Mutta ikinä en olisi yhden keikan uskonut saavan tuollaista tunnekohua aikaan.

Pääsin kotiin, näin kavereita "Tyttö ihan mustissa." Silloin huomasin, että joo, nyt ei ollakaan Helsingissä ja täällä ei pukeudutakaan miten vaan. Helsingissä on se hyvä puoli, että saan rauhassa kulkea missä vain vaatteissa saamatta "Mitä tuo ajatteli?" -katsetta. Täällä, laitan kerran päälleni mustan paidan ja mustat housut, niin olen luultavasti joku joka yrittää olla jotain. Hieno kaupunki.

Seuraava päivä meni fiilistellessä kotona. Luin ja en oikein tehnyt kai mitään mainittavaa. Lauantaina lähdin serkun ja kummitytön kanssa käymään tädin hääpäivillä. Sain kertoa serkulle kaiken mitä oli tapahtunut. Ihan luvan kanssa. Hahaa. Söin liikaa ja muuta jännää. Se oli vain päivän reissu, illaksi ja yöksi tulin kotiin, porukat jäivät juhliin. Mitään tietoa ei ole mitä kotona tein. Luultavasti katselin televisiota ja fiilistelin edelleen. Ai niin! Katsoin youtubessa videoita ja etsin uusia hyviä. Ja serkulta sain lainaan Houkutus -kirjan, jota myöskin luin. Oli muuten uskomattoman hyvä kirja! Välillä tuntui jopa naurettavalta miten hyvä kirja se olikaan.

Vielä on viime viikko ja tämä viikko kertomatta, joten luultavasti huomiseen, kun porukat lähtee mattopyykille.  

Olipas sitten aivan vallan mahtava My Chemical Romancen keikkataltiointi yle extralla. Sitä kun ohjelman tiedoissa lukee My Chemical Romance, niin sitä odottaa kuulevansa juuri sitä puoli tuntia, mutta ei. Soittivat Welcome to the Black Paraden ja Helenan ja sitten lavalle asteli Streets. Jippii. Kaikenlisäksi Helenan kappaletiedoissa luki, että kyseinen kappale löytyy Black Parade albumilta. Jos kuitenkin haluat tuon kappaleen löytää, suosittelen aiempaa cd:tä Three Cheers for Sweet Revenge.

Live Tuskassa "mielenkiintoisimpia" kohtia olivat ne, joissa näytettiin sitä festarikansaa. Mutta tätä ohjelmasta löytyi noin yksi kymmenesosa. Muuten oli haastatteluja ja musiikkivideoita. Meni sitten kanavasurffailuksi sekin.

Prinsessa Dianan muistokonsertti osoittautui onneksi yllättävän hyväksi. Prinssit Harry ja William olivat saaneet melkoisen laajan skaalan erilaisia esiintyjiä paikalle. Hyvä niin. Lily Allen oli niistä muutamista joita näin oma suosikkini. Eipä tullut ainakaan playbackina, vaikka parempiakin Lilyn live suorituksia olen nähnyt. Hänen keikalleen haluaisin kyllä kovasti päästä.

Kaunottaren ja nörtin toisenkauden (?) viimeinen jakso esitettiin maikkarilla tänään. Minun harmikseni Cher ja Justin voittivat. Inhokkipari. Ei sillä, hävettää myöntää itse, että katson tuotakin ohjelmaa. hahaa. En kyllä useita realityja katsele. Ainakaan en myönnä.
Mutta mikä se kysymys Cherille oli "Kenet olisit halunnut pariksesi, jos et olisi voinut ottaa Justinia?" (Tai jotain sinne päin.) Maailman typerin kysymys! Tietysti Justin tiesi mitä Cher tulee vastaamaan, eihän hän sentän niin monen kanssa siellä harrastanut läheisempää tuttavuutta.

Sitten tuli joku ihme teinielokuva subilta. Siinä oli ehkä jotain hyvääkin, mutta niin paljon huonoa. 1) Ne piirrettyjutut olivat ihan turhia, ja typeriä, vaikka loppuun istuivatkin jollakin tapaa. 2) Näyttelijät. Mistä heidät oli hankittu? Ovatko he tosiaan saaneet agentit itselleen? Ei sillä, pari ihan kohtalaistakin suoritusta näkyi. 3) Kaikki miehet elokuvassa. Elokuvan sanoma tosiaankin oli: "Miehet ovat juntteja, jotka eivät milloinkaan pärjäisi ilman naisia." Jopas. 4) Koko loppuratkaisu oli typerin ja niin ennalta-arvattava. 5) Oikeastaan, tarkemmin ajateltuna, koko elokuva vain oli niin typerä.

Mutta tässä nyt saattaa olla viimeinen kirjoitukseni ennen huomista Helsinkiin lähtöä. Tai vielä luultavammin kirjoitan vielä aamulla jotain.

Tänään on vielä vaikka mitä tekemistä. Siivoilemista, pakkaamista, silittämistä ... Silti hauskemmalta kuulostaa koneella istuminen ja blogin päivitys. Eikö ole kummallista? Luulisi nyt, että siivoaminen ainakin olisi mahtavaa.

Suosittelenkin tänään Terminal cityn sijaan (jota ei tänään syystä tai toisesta tule, paikalla prinsessa Dianan muistokonsertti) Yle Extraa, josta 17-19.30 suoraa lähetystä Tuskasta ja 19.30-20.01 My Chemical Romance keikka Lontoosta. Vähemmän suoraa, mutta kuitenkin.

Harmittaa kyllä se, ettei Terminal citya tänään tule. Ovathan jaksot uusintoja, mutta niin ovat Doctor Who:n jaksot myös, ja se kyllä näytetään. Terminal cityhan on Kanadalainen draamasarja, joka kertoo perheestä, jonka äiti saa tietää sairastavansa rintasyöpää. Kaikki pyrkivät pääsemään surustaan eritavoin eroon. Perheen äiti Katie päätyy puolivahingossa vielä reality-tv:n juontajaksi, jolloin hänellä on vapaat kädet kertoa tv:ssä kaikki mitä hänellä on sanottavanaan. Ihana sarja. Katsokaa ja oppikaa.

Tästä taas ei pidä ottaa oppia.

Katselin tuossa kavereiden kuvia juhannukselta. Näyttänyt olevan hauskaa, viinaa ja miehiä. hahaa. Mitäs muuta sitä lukiolainen kaipaa? Nyt saattekin arvailla mitä minä tein juhannuksena..

Ette arvaisi kuitenkaan, niin kerron sitten. Olin ihanien serkkujeni kanssa ja pelattiin useimpia lautapelejä mitä heiltä löytyi. Kun olimme lähdössä juhannuksen viettoon, muutamat kyselivät: "Mitenkäs meinasitte juhannuksen viettää?" "Noo, luultavasti pelataan lautapelejä ja muuta hauskaa." Kaikki sitten katsoivat todella oudoksuen, luultavasti eivät uskoneet, kun pitävät minua liian toisenlaisena. Mutta oikeasti, kyllä minä pärjään juhannuksen ilman viinaa. Mutta pärjäätkö sinä sillä tiedolla, että minä en mitään ottanut? Joillekin se on joskus vaikeampaa kuin minulle. Mutta eläkää sen kanssa, niin minäkin teen, eikä ole mitään ongelmaa.

Muistakaa myös hankkia huulirasvaa, jossa on suojakerroin minimissään 15. Huuletkin tarvitsevat suojausta. Ja ehdottomasti muun suojan tulisi olla olikohan 30? Tarkistan tämän asian, mutta käyttäkää sillävälin suurta suojakertointa välttyäksenne melanoomalta. Auringonottoa terveessä määrin ei kannata unohtaa, sillä auringosta saa runsaasti d-vitamiinia, jota kuitenkin Suomen leveyspiireillä olisi hyvä myös purkista ottaa. Etenkin jos ei käytä maitotuotteita. Mutta jokainen joka maitotuotteet syystä tai toisesta joutuu jättämään ottaa asioista selvää. Kuten kaikki kasvissyöjiksi alkavatkin.
Myöskin nesteytyksestä tulee huolehtia ja myöskin festariväki muistaa nauttia välillä vettäkin.

Olin äsken serkun muuttoapuna. Eihän siitä oikein mitään tullut, minullakun ei ole mitään voimia kantaa painavia laatikoita ylös kerrostaloon. Sain sitten hommakseni käydä kaupassa ja järjestellä joitakin hyllyjä. En edes muista milloin olisi viimeksi ollut yhtä heikko-olo kuin tänään. Se oli pelottavaa.

Syksyllä saankin paneutua vielä paremmin muuttamiseen, kun me muutamme. Silloin minä kyllä haluan päästä eroon niin monesta turhuudesta. Sisustusmakuni on tosiaankin muuttunut siitä, kun olin pieni. Nyt kaipaisin kaikkea pelkistettyä (helpompi siivota ja näyttää nätimmältä), väreinä jotain muuta kuin sininen. Sininen on jo liian käytetty minun silmissäni. Huomenna tulee Terminal city. Katsokaa sitä, se on ihana sarja. Myöskin sarjan keskusperheellä on aivan ihanasti sisustettu koti.

Minä haluaisin myöskin tauluja seinilleni. Joko liittyen elokuviin tai joihinkin maailman nähtävyyksiin. Saa nähdä, ehkä niitä ostelen. Haluaisin myös hyvän paikan kynttilöille, mutta olen aina ollut niin yliarka kynttilöiden polttelija, että uskaltaisinko niitä polttaa silloinkaan. Pienenä en kestänyt edes vedessä olevia kelluviakynttilöitä, vaan kyselin äidiltä koko ajan: "Joko ne saa sammuttaa."

Pitäisi myös hankkia joitakin uusia kasvisruokareseptejä. Mutta eihän minulla ole aikaa tehdä ruokaa! Sitä aikaa on kyllä hankittava, kyllähän minä haluan osata tehdä vaikka mitä lähtiessäni jonnekin jossa minua pyydetään tekemään kasvisruokaa. Tällä hetkellä taidot ovat vielä hieman suppeat, sillä tarvitsen tosiaan KAIKKEEN ohjeet. En uskalla lämmittää nuudeleita ilman ohjetta. "Nokun nämä ovat jotain erimerkkiä."

Ylihuomenna Helsinkiin ja tiistaina mcr. Jos jo muun olemukseni perusteella olen aivan epäkuuluva siihen porukkaan, niin vähintään vaatteeni tekevät sen. Ainakin melkein. Tuntuisi vain jotenkin kornilta mennä raitapaidassa ja kaikki kuvittelisivat, että kuvittelen olevani tosi rock. /Kaukana siitä/

Huomenna suunnittelin vielä siivoavanikin. Ehkä. Toivottavasti saan aikaiseksi. Olisi mukavampi tulla takaisin kotiin, kun kaikki ei ole miten sattuu. Nyt on onneksi jo tavaroita pakattuna, niin ne eivät loju tiellä. Otin vielä pienen matkalaukun, jota junassa on helpompi kuljettaa. Sain sitten myös tinkiä vaatteista, mutta eihän kesällä paljoa vaatteita tarvita? Kotona varsinkin hypin alusvaatteissa ja t-paidassa. Toisaalta hypin niin kesät talvet.

Hartiat ovat kipeänä. Pitäisi varmaan käyttää Mobilatia. Tai sitten mennä jonnekin hierojalle. Tai sitten lopettaa tämä turha koneella istuminen.